Lennun päiväkirja

[Ivonne]

Viisikon Hävituslennuk


"Lennu"
Muuttanut Kuuvuoren Ratsastuskeskukseen 21.9.2021
Omistaja Ivonne Ekdahl

[Ivonne]

Melkein eksyksissä tai vähän enemmänkin
Saapuminen tallille ke 22.9.2021

"Kyllä me kohtaan ollaan perillä... ei me ainakaan eksyksissä voida olla. Mutta oliko tää tie muka näin pitkä", mutisin itsekseni kun ajoin trailerin kanssa - luullakseni - kohti Kuuvuoren Ratsastuskeskusta. Jo kauan sitten opin, että suuntavaistoni on surkea (olematon) ja navigaattorista huolimatta tuppasin yhä eksymään ainakin kerran viikossa. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus, sillä olin matkan aikana ajanut harhaan jo neljä kertaa. Olihan matka toki älyttömän pitkäkin, suunnilleen 800 kilometriä, mutta olin kuitenkin ajanut sen ennenkin useamman kerran. Tällä kertaa tosin jännitys selittänee pahimmat törttöilyni. VIIMEINKIN minulla on Lennu kyydissä ja olemme matkalla kotiin! Tai siis Lennun kotiin, omaan kohtuullisen pieneen kaksiooni en tätä järkälettä ajatellut viedä. Juuri kun aloin etsiä sopivaa pysähdyspaikkaa, huomasin viimein kyltin Kuuvuoreen ja huokaisin helpotuksesta. Kaarsin autoni hitaasti tallipihalle ja hengitin syvään saatuani sen parkkeerattua. "Että tekis mieli tupakkaa." Ensin pitäisi kuitenkin löytää joku kertomaan mistä löydän Lennun karsinan ja sitten vielä purkaa ruuna trailerista. "Päätäkin särkee."

Keräsin taas itseni ja nousin autosta. Muutamia ihmisiä näkyikin liikuskelevan ulkona ja juuri sillä hetkellä tunsin itseni äärettömän vanhaksi. "Onko nää kaikki näin nuoria, apua. Ainakin 15 vuotta nuorempia kuin minä." Onneksi pian pihaan ilmestyi myös nainen, jolla oli selvästi ohjat käsissään kaiken suhteen. Hän suunnisti ripein askelin luokseni ja esittäydyimme. Minulla kävikin tuuri, sillä pääsin samantien jutuille tallinomistajan Irenen kanssa. Puhuimme hetken aikaa matkan sujumisesta, mutta muutaman minuutin kuluttua hän avusti minua ottamaan Lennun ulos trailerista, että sekin pääsisi jaloittelemaan. Ruunalla olikin vähän enemmän vauhtia kuin yleensä, mutta aika nätisti se kuitenkin tuli rampin alas. Hetken aikaa se pörhisteli ja katseli ympärilleen, kunnes näki jotain paljon mielenkiintoisempaa: syksyn viimeisiä ruohotupsuja. "Aina saa hävetä", mumisin Irenelle hieman häpeissäni, sillä en meinannut millään ilveellä saada raudikkoa nostamaan päätään edes sekunniksi. Loppujen lopuksi pääsimme Lennun kanssa yhteisymmärrykseen asioista: kävelimme kohti tallia samalla kun ruuna imuroi ruohoa parhaan kykynsä mukaan.

Irene ohjasi meidät yksityishevosten puolelle ja pari hevosta näyttikin karsinoissa olevan. Lennulle oli varattu karsina yhdeksän ja se sopi minulle oikein mainiosti. Päästin jättiläisen tutustumaan uuteen kotiinsa ja Irene näytti minulle paikkoja. "Kääk, tuun niin eksymään tänne vielä sata kertaa", ajattelin ja haroin hiuksiani. Käytäviä oli ainakin kymmenen, karsinoita ties kuinka monta ja oviakin tuntui olevan jokaiseen mahdolliseen suuntaan. Onneksi yksityishevosten satulahuone oli sentään lähellä, sinne ehkä löydän jatkossakin. Sen sijaan toimisto sijaitsi toisessa ulottuvuudessa, tai siltä se väsyneissä aivoissani tuntui.

Toimistolla kävimme läpi Lennun hoito-ohjeet, tallin yleiset käytännöt ja muut olennaiset asiat. Kävimme tallipaikkasopimuksen läpi vielä kerran, muttei siinä ollut mitään huomautettavaa. Samalla hän selitti tallialueesta, erilaisista ratsastusmahdollisuuksista ja innokkaana yrittäjänä tietenkin myös kurssi- ja tuntivalikoimasta. Jotenkin siinä sitten kävi vielä niinkin, että ilmoittauduin Paluu satulaan -kurssille tälle syksylle. Naurahdinkin Irenelle, että noilla myyntitaidoilla hän myisi vaikka hiekkaa Saharaan.

Tämän jälkeen aloin kantaa Lennun tavaroita autosta. Eihän sillä hirveästi mitään ihmeellistä ollut vielä, mutta yllättävän monesti sain raahustaa tallin ja auton väliä, ennen kuin kaikki oli paikoillaan. "Ainiin, täytyy kysyä Ireneltä minne Lennun valjakkokärryt laitetaan jahka ne saapuu joskus", pohdin ääneen samalla kun kannoin viimeisiä varusteita satulahuoneeseen. Kelloa vilkaistuani tajusin, että minulla olisi vielä hetki aikaa, ennen kuin täytyisi lähteä kotia kohti. Päätin mennä juttelemaan Lennulle, sillä olin jo aivan uuvuksissa uudesta paikasta ja uusista ihmisistä. Hevonen oli sentään melko tuttu! Olin sen varannut jo emänsä vatsaan, eikä kukaan ole varmasti jännittänyt yhdenkään hevosen varsomista niin paljon kuin minä reilut viisi vuotta sitten. Alkuperäinen sopimus kasvattajan, hyvän ystäväni Irethin, kanssa oli se, että Lennu asuisi hänen luonaan noin neljävuotiaaksi, eli siihen asti, että ratsukoulutus olisi kohtuullisen hyvällä mallilla. Lennupa päätti sitten kasvaa elefantinkokoiseksi, minkä vuoksi ruunan ratsukoulutusta piti lykätä yli puolella vuodella. Muutoinkin sen kanssa on täytynyt välillä pitää taukoja, sillä sen kasvuvauhti oli erittäin kova. Nyt, viisivuotiaana, se on 177-senttinen ja painoa en uskalla edes veikkailla. Kasvattajan mukaan on mahdollista, että raudikko venähtäisi korkeutta vielä nytkin jopa sentin tai pari. Toivottavasti ei, siinä vaiheessa tarvitsen tikapuut päästäkseni ratsaille. Nytkin jakkaraltakin kiipeäminen tuntuu välillä vuorikiipeilyltä. Onneksi Lennua on siunattu hötkymättömällä luonteella!

Höpöttelin Lennulle niin kauan, että lopulta minulle tuli suorastaan kiire ehtiä kotiin säälliseen aikaan. Paluumatka kotiin sujui onneksi muuten ihan ilman kommelluksia. Tai no, kotiin ja kotiin, ei se kämäinen koppero kyllä miltään kodilta vielä tuntunut. Täytyisi varmaan katsella Penningen asuntomarkkinoita, kai täältäkin jotain siedettävää myytävää löytyisi. Sentään Snow, bordercollieni, oli odottamassa minua ja ilahtui valtavasti kun sain ulko-oven auki. Ystävällinen naapuri oli käynyt lenkittämässä sen muutamasti päivässä kun olin ollut Lennua hakemassa, mutta kovin tylsäähän sillä oli ollut. "Mitähän Snow tuumaisi hevosista, ei se ole tainnut ikinä niitä edes nähdä", jäin pohtimaan samalla kun avasin ansaitusti pullon valkoviiniä ja suuntasin parvekkeelle tupakka-askiani kaivellen.

[Inkku R.]

22.9.2021
Lennu on kyllä vallan hurmuripoika! Se on varmaankin jo yleisessä tiedossa, että minulla on heikko kohta jättiläisille (krhm, tuntihevosissakin näitä on liuta), mutta jokin niissä vain viehättää! Ei siis mikään ihme, että olin yhtä typerää hymyä Lennun astellessa enemmän tai vähemmän näyttävästi ulos trailerista. Pitkä matka ottaa aina veronsa! Onneksi työntekijät olivat ehtineet valmistella herralle karsinan, ja heti huomenaamuna se pääseekin jo tutustumaan ympäristöön tarhailun merkeissä. Toistaiseksi se saa totutella uuteen paikkaan ikiomassa tarhassa, mutta eiköhän sille tuota pikaa löydy sopiva tarhaseurue. Ai niin, muistinko jo antaa avaimet kaappiisi?

5TP

[Ivonne]

Sopeutumisvaikeuksia ja syysmaisemia

Kävelyretki maastossa to 7.10.2021

"Hei iso mies, mitä kuuluu", juttelin Lennulle kun lopulta löysin oikean tarhan. Olin juuri päässyt paluu satulaan -kurssin toiselta tunnilta ja jalkani olivat kuin spagettia, eikä asiaa auttanut se, että kävelin ainakin kolme kilometriä pitkin poikin Kuuvuoren tiluksia löytääkseni hevoseni. Kun sitten saavuin ruunan luo, se oli huomattavasti kiinnostuneempi taskussani olevista leivänpaloista kuin minusta itsestäni. "Niinpä tietysti", naurahdin Lennulle ja rapsutin sen otsaa. Teki hyvää olla hetken aikaa melko itsekseen, seurana vain yltiöpäisen ahne hevonen ja pikkulinnut. Uudet paikat, uudet ihmiset ja uudet tilanteet ovat aina olleet minulle kuormittavia ja nyt kun ei ole edes ketään jakamassa arkea ja ajatuksia, niin kaikki on tuntunut hirveän raskaalta. "Onneks sä et tuomitse", kuiskin Lennulle ja syötin sille lisää leipää.

Rauhallisen hetkeni katkaisi täpäkkä huuto: "Hei! Ei hevosille saa syöttää mitään!"

Säikähdin niin kovasti, että melkein putosin persuuksilleni ja Lennukin hätkähti. Näin teinitytön kävelevän meitä kohti reippain askelin ja selvästi närkästyneenä. Hänen saapuessaan kohdalleni sain lähinnä soperrettua, että Lennu on minun hevoseni ja koska sillä ei ole tarhakaveriakaan vielä, niin ajattelin ettei tästä nyt olisi haittaa. En edes tiedä miksi menin niin vaikeaksi, tiesin itsekin ettei tästä ollut aiheutunut vaaraa tai ongelmia kenellekään. Nuori tyttö katseli minua hetken hiukan epäluuloisena, kunnes kohautti olkiaan mutisten: "Miten vaan", ja lähti kävelemään takaisin kohti tallia. Jäin katsomaan hänen kulkuaan ja mietin, mahdanko ikinä sopeutua näin hienolle tallille. Aiemmin omistamani hevonen oli kyllä asunut laadukkaalla kilpatallilla, mutta siellä ei toisaalta ollut hoitajia tai ratsastustunteja, joten kävijöitä oli ollut huomattavasti vähemmän. Pidän kyllä Kuuvuoresta kovasti, puitteet ovat todella hienot ja Irene on vaikuttanut erinomaiselta ratsastuksenopettajalta, mutta joukkoon sopeutuminen tuntuu kovin vaikealta.

Pohdintani keskeytyivät - jälleen - Lennun tuupatessa minua turvallaan selkään. Oli vähällä etten kaatunut suorilta jaloilta naamalleni. Mulkaisin hevostani ja päätin lähteä sen kanssa pienelle kävelylle. Nappasin riimun ja riimunnarun portinpielestä, pujotin ne raudikon päähän ja talutin sen portista ulos. Ei minulla ollut aavistustakaan minne olimme menossa, mutta juuri sillä hetkellä asialla ei tuntunut olevan merkitystä. Lähdimme kävelemään kohti jotakin ratsastuspolunnäköistä reittiä ja pian tallialue hälinöineen ja kiireineen jäivät taakse. Laahustimme Lennun kanssa hitaasti, maisemia katsellen eteenpäin. Vähän väliä ruuna pysähtyi syömään lehtiä, enkä jaksanut sitä edes kieltää. Ihastelin ruskan kauniita värejä, puut näyttivät siltä kuin ne olisivat olleet tulessa ja maata peitti paksu lehtimatto. "Milloin viimeksi olen edes kiinnittänyt huomiota luonnon kauneuteen", mietin pysähtyessäni katsomaan hanhien lentoa ylitsemme. Syksy on aina ollut mielestäni kaunein vuodenaika, ruskan väriloistoa ei voita mikään. Nytkin ympärillämme oli kaikkia keltaisen, oranssin, punaisen ja ruskean sävyjä, unohtamatta niitä muutamia vihreitä lehtiä, jotka sinnikkäästi rikkoivat väripalettia. Viileä tuuli osui kasvoihini ja Lennun harjaan, joka hulmusi tuulessa.

Lopulta oli tietenkin pakko palata takaisin. Ilta alkoi hämärtyä kovaa vauhtia ja minunkin pitäisi lähteä kotia kohti jossain vaiheessa. Talutin ruunan suoraan omaan karsinaansa ja harjasin sen vielä perusteellisesti. Se lepuutti takajalkaansa ja venytti alahuultaan, eikä pahemmin jaksanut edes enää tökkiä minua herkkujen toivossa. Ratsastustunnin ahdistus oli hälvennyt minusta kävelymme aikana ja tunsin itseni taas itsevarmemmaksi. Viimeisenä ennen lähtöäni annoin Lennulle vielä sen iltaruuat ja vein harjat takaisin omalle paikalleen. Täytyisi pikkuhiljaa alkaa miettiä sen ratsukoulutuksenkin jatkoa. Tällä hetkellä se on suunnilleen tasolla HeB/60cm, mikä ei ole sanottavan paljon viisivuotiaalle hevoselle. Toisaalta taidonpuutetta se korvaa järkevällä luonteella ja yllättävän mukavilla askelilla, mikä tässä tilanteessa on huomattavasti olennaisempaa. Toki, pitäisi välillä myös uskaltautua Lennun selkäänkin, ettei se ehdi unohtaa kaikkea oppimaansa.

Näissä mietteissä kävelin autolleni. "Eikö Kuuvuorella ollut jotain koulutuspaikkojakin", pohdin huristaessani kohti kotia ja päätin ottaa asian puheeksi Irenen kanssa kun seuraavan kerran törmään häneen tallilla. "Ei siitä varmaan haittaakaan olisi."

[Inkku R.]

7.10.2021
Pidin tämän tarinan tunnelmasta kovasti! Lukijalle välittyi erinomaisesti niin epävarmuuden kuin ulkopuolisuudenkin tunteet, kuitenkaan mitään alleviivaamatta. Tunteiden sekametelisoppa kietoutui hienosti yhteen miljöön kanssa: alun epävarmuus ja kiireinen tuntu hiipui loppua kohden rauhoittaviin maisemiin. Lopuksi kertojaa ei tunnu enää ahdistavan muiden tallilaisten katseet saati ratsastuskoulun kiireisyys, hän on enemmän sinut itsensä kanssa ja löytänyt oman hevosen kautta motivaation jatkaa. Hienoa kerrontaa, yksinkertaisin keinoin ja silti selkeäksi, moniväriseksi kokonaisuudeksi punoen.

Ja kyllä, Kuuvuorella on tarjolla myös koulutuspaikkoja. Teidän tapauksessa esimerkiksi 50/50-diili voisi toimia, eli hevonen on osan viikosta omassa käytössäsi ja muutamana päivänä meillä koulutettavana esimerkiksi sen aikaa, että käyt Paluu satulaan-kurssin loppuun ja karistelet ruosteet pois omasta tekemisestä. Sillä välin voimme ylläpitää hevosen nykyistä koulutustasoa tai tähdätä seuraavalle koulutustasolle, ihan miten itse parhaaksi näet. Jos kiinnostuit niin laita vaikka privaviestiä niin sovitaan yksityiskohdista. :-)

-InkkuR.
4,5TP