Riikan päiväkirja

[Annika Malmlund]

Americana RBN
"Riika", omat sivut
Muuttanut Kuuvuoreen 28.9.2021
Ylläpidossa Annika Malmlundilla (om. Milja Hulkko)

[Annika Malmlund]

1. Kuin mikäkin papupata

tiistai 28.9.2021

En vieläkään oikein käsittänyt sitä, että minulla oli hevonen. Tai no, ylläpitohevonen. Olihan minulla aikaisemminkin sellainen ollut, asuessani vielä Turussa, mutta tämä tuntui ihan erilaiselta. Ehkä ero johtui itse hevosesta, neljän tähden kenttähevosen ja tutustumisluokkaa kisanneen eestinhevosen välillä oli melkoinen ero. Musta ruuna Chili oli kyllä kiva hevonen, sitä ei ole kieltäminen, mutta jokin mut sytytti Riikaa miettiessäni. Vähän tummaksi jäänyt kimo puoliverinen, jolla riitti ponnua enemmänkin kuin minun tarpeisiini. Hevonen, joka taipui vaikka ja mihin piffeihin ja paffeihin, toisin kuin minä. Miten Milja oli edes suostunut antamaan minunlaiselleni ratsastajalle noin hienon hevosen?

Vilkaisin silmäkulmastani kuskin paikalla istuvaa valmentajaani. Marit Albertson oli vetänyt mustan villapipon syvälle päähänsä niin, että vain muutama musta hiussuortuva näkyi sen alta. En voinut olla muuta kuin kiitollinen Maritille, joka oli majoittanut Riikan viikoksi omaan talliinsa ja vielä puoleen hintaan. Ehdin käymään myös paristi tämän viikon aikana Maritin silmänkin alla ja ilmeisesti valmentajani oli tykästynyt meihin ratsukkona. Itse tunnuin olevan aivan hukassa, osin ratsastustaukoni takia, mutta myös siksi, että Riika oli oikeasti hieno hevonen. Sillä oli aivan omanlaisensa nappulat, joihin en ollut päässyt vielä oikein kunnolla sisälle tamman ajatusmaailmaan. Aikahan tähän auttaa, mutta minkäpä sille voi, että olen tällainen hätähousu.

Havahduin ajatuksistani ajaessaemma ratsastastuskeskuksesta kertovan kyltin ohi hiekkatielle. Ihailin tallialuetta, jota ympäröi tähän aikaan jo keltaisiksi ja oransseiksi lehtien osalta väriään vaihtaneet tammet. Marit tuntui olevan täysin selvillä vesillä siitä, mihin Kuuvuoressa ajaa traileri enkä yhtään epäillyt: valmentajani oli varmasti käynyt täällä ennenkin.
"Valmis purkamaan hevosen ulos?" Marit kysyi samalla kun huikkasi tuttavalliseen tapaansa autoamme lähestyvää naista. Nyökkäsin varovasti pohtien, kuka tuo brunette nainen oikein oli. En tunnistanut tätä äkkiseltään, mutta Marit selvästi tunsi. Nousin Volvon etupenkiltä katsellen kiinnostuneesti ympärilleni. Jo pelkästään massiiviselta näyttävä tallin ja maneesin muodostava kompleksi teki minuun vaikutuksen, enkä meinannut malttaa odottaa päästä näkemään sisäpuolelle.
"Hei, Marit! Ihana nähdä pitkästä aikaa", nainen hihkui ollessaan vielä matkalla kohti meitä. Selvästi kaksikko oli vanhoja tuttuja ja minulle tuli heti hieman ulkopuolinen olo, vaikka varsinaista syytä ei ollutkaan. Lyhyen sananvaihdon jälkeen nainen kääntyi minun puoleeni. "Sinä olet varmaan Annika? Olen Irene, Kuuvuoren omistaja."
"Mmm joo, olen", sain juuri ja juuri sanotuksi. Kättelimme pikaisesti samalla kun Irene kertoi keskuksesta niitä näitä. Oloni muuttui heti aavistuksen kotoisammaksi, vaikkakin olin edelleen hämmentynyt. Nyt tosin hämmennystä lisäsi se, että tuo tallin omistajaksi osoittautunut brunette puhua papatti kuin mikäkin papupata. No, ainakaan tallissa ei varmastikaan tulisi olemaan kovin hiljaista Irenen ollessa paikalla!

Otin Riikan ulos trailerista kun ensimmäinen kimakka hirnahdus kuului korvia särkevästi. Niinpä avasin trailerin sivuoven samalla, kun Marit laski lastaussillan. Kimo tamma pukkasi minua kevyesti päällään kun annoin tälle luvan peruuttaa ulos. Aurinko paistoi kirkkaasti Riikan valkoiseen karvaan ja koin ylpeyttä hienosta tammastani.
"Hän on kyllä kaunis! Tulkaahan, näytän minkä karsinan olemme teille laittaneet", Irene huokaisi ja viittoi meitä seuraamaan perässään. Niinpä pyysin Riikaa kävelemään eteenpäin sisälle talliin aina karsinaan asti. Karsina numero seitsemän, pohdiskelin itsekseni. Käänsin Riikan karsinassa ympäri heittäen riimunnarun tottuneesti kaulalle siksi aikaa, että otan tammalta kuljetussuojat ja häntäsuojan pois.
"Satulahuone on tuossa kulmauksessa, siellä on samalla numerolla paikat satuloille ja suitsille. Vintillekin voi viedä tavaraa, mikäli satulahuoneeseen ei mahdu", Irene jatkoi selittämistään. Yritin parhaani mukaan pysyä kärryillä kaikesta mitä tallin omistaja kertoi, mutta aivan varmasti minulla meni jotakin ohikin. Olin aivan varma siitä.

Lähdin lopulta kävelyttämään Riikaa kentälle. Se käveli tuttuun tapaansa rauhallisesti, mutta selkeästi normaalia valppaampana. Enkä yhtään ihmettele, uusi paikka on aina uusi paikka jopa tottuneelle kilpahevoselle. Tästä se alkaisi, meidän yhteinen matkamme Kuuvuoressa kohti hyvää yhteistyötä ja kilpakenttiä. Olin innoissani, mutta samalla niin kauhuissani. Mihin minä olin oikein ryhtynytkään?

[Inkku R.]

28.9.
Tervetuloa talliin, vielä kerran! Mukavaa saada uusia kasvoja Kuuvuoreen. Pitääkin kiittää Maritia uuden asiakkaan hommaamisesta meille, heh. Ei meillä välttämättä edullisempaa ole kuin Maritin tallissa, mutta puitteet riittävät takuulla monipuoliseen treeniin vuoden ympäri. Riikakin vaikutti varsin tyytyväiseltä illalla karsinassaan, kun kävin vielä myöhäisillan kierroksella muiden jo lähdettyä. Selvästi tamma tykkäsi, kun karsinasta näkee pidemmälle. Cujokin jo luovutti uuden karsinanaapurin härkkimisen ja antoi Riikan syödä rauhassa. Seuraavana aamuna Rea kertoi tamman olleen vähän jännittynyt matkalla uuteen tarhaan, mutta parin revittelykierroksen jälkeen tasaantunut jatkamaan aamuheiniään varsin tyytyväisenoloisena. Siitä se lähtee, hevosenomistajan arki!

Toivottavasti viihdytte Riikan kanssa täällä meillä Kuuvuorella. :-)

♡ Inkku R.
3,5TP